Nooran omppupaistos ja helppo vaniljakastike

Näitä tarvitset kastikkeeseen:

1             kananmuna
3 dl       maitoa (punaisen tölkin maidosta tulee parasta)
2 rkl      sokeria
3 tl        perunajauhoa
1 tl         vaniljasokeria

Näitä tarvitset paistokseen:
5-8       omenaa. Kotimaisista hapahkoista saa tosi namia
1-3 rkl fariinisokeria (tavallinenkin käy)
kanelia
75 g     kaurahiutaleita
75 g     vehnäjauhoja
75 g     sokeria
75 g     voita (+ pikkuriikkinen vuoan voiteluun)
(1           sitruunan mehu)

Aloita kastikkeen teolla.
Sekoita kaikki muut ainekset paitsi vaniljasokeri kasarissa keskenään vispilällä. Koita kuitenkin välttää vaahdon syntymistä. Pistä levy kuumenemaan ja sekoita pohjaa myöten puuhaarukalla (jaa miksi puuhaarukka? En osaa sanoa mutta se vaan on näin ) koko ajan nesteen lämmetessä. Jos pidät tauon sekoittamisessa, kastike palaa pohjaan. ÄLÄ päästä nestettä kiehumaan, koska silloin kastike juoksettuu. Lähestyttäessä kiehumispistettä seos alkaa paksuuntua. Kun toivottu paksuus on saavutettu, ota kasari liedeltä ja lisää vaniljasokeri ja sekoita kastikkeeseen. Peitä kastike tuorekelmulla niin, että kelmu peittää kauttaaltaan nestepinnan, niin ei synny ikävää nahkaa ja nosta jäähtymään.

Muunnelma:
Korvaamalla maito kahvikermalla, kastikkeesta tulee täyteläisempi, mutta varoituksen sana. Kalorimäärä pompsahtaa mukavasti ylöspäin!

Sitten paistoksen kimppuun.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Pese omenat, poista siemenkodat ja lohko halusi mukaisen kokoisiksi. Minusta omppuja ei tarvitse kuoria. Halutessasi kierittele pilkomisen yhteydessä sitruunamehussa ja nosta suoraan vuokaan. Ripottele pinnalle kanelia ja fariinisokeri. Sokerin määrä on kokeiltava, koska jokaisella on oma makunsa kuinka makeaa/hapanta tykkää syödä. Hiero sitten voi, ryynit, jauho ja sokeri yhteen. Jos teet yleiskoneella lopeta sekottaminen, kun massa alkaa olla ryynimäistä. Ripottele massa ilmavasti omppujen päälle ja nosta vuoka uuniin. Paistoaika on n. 25-30 minuuttia. Paistos on valmis, kun pinta saa kauniinruskean värin.

Vaniljakastikkeen tilalla lämpimän paistoksen päälle sopii myös mm. erään Saksalaisen laatikkomyymäläketjun saksanpähkinäjäätelö. Sen pähkinäpalat täydentää makunautintoa oivasti.

Palaa edelliselle sivulle